Tervetuloa
Sähköveneiden tulevaisuus

Sähköveneiden tulevaisuus

Veneily on monen suomalaisen suosikkiharrastus monesta syystä. Ensinnäkin se on monelle sopiva harrastus siinä mielessä, että Suomi sijaitsee veden äärellä. Lisäksi maasta löytyy runsaasti järviä. On siis helppoa ottaa pieni soutuvene alle ja lähteä venematkalle.

Lisäksi veneilyssä on monta muuta hyvää puolta. Toiset pitävät kalastuksesta, toisille taas uiminen on lähellä sydäntä. Veneitä kehitetään ja tehdään erilaisiin tarkoituksiin, minkä vuoksi sähköveneetkin ovat tulleet markkinoille. Sähköveneitä tehdään monenlaisia ja tulevaisuus onkin mielenkiintoista.

Sähköveneiden tulevaisuus riippuu todella monesta asiasta. Sähköveneiden ytimessä on sähkömoottori, joka pitkälti määrittelee sen, mikä on sähköveneen tehokkuus ja lisäksi tietysti akun kesto. Akun kesto onkin merkittävä osa, sillä se määrittelee sen, kuinka pitkiä matkoja veneellä pystyy ajamaan.

Sähköveneitä tehdään lisäksi niin, että niihin asennetaan omia aurinkopaneeleita tai muita järjestelmiä, jotka lataavat akkua tarvittaessa. Mitä enemmän teknologia kehittyy ja esimerkiksi mitä enemmän aurinkopaneeleita tehostetaan, sitä parempia tuloksia se tarkoittaa sähköveneilijöillekin.

Tulevaisuus ei olekaan yksiselitteinen, missä voitaisiin sanoa, että asiat menevät niin tai näin. Se on selvää, että tulevaisuus tuo tullessaan varmasti vielä enemmän teknologian kehitystä ja sähkö selkeästi kiinnostaa niin yrityksiä, kuin tavallisia kuluttajiakin.

Sähköveneitä on nyt jo rakennettu moneen eri tarkoitukseen, eikä innostus tunnu laantuvan. Tulevaisuudessa voidaankin nähdä vaikka minkälaisia vempeleitä ja monet varmasti haluavat vaihtaa polttoainemoottorilla varustetun veneensä sähköveneeseen, kunhan se vain on järkevää.

Saatavuus paranee

Saatavuus paranee

Odotettavissa on, että sähköveneiden hinnat ja saavutettavuus tulevat paranemaan vuosien mittaan. Teknologian kehitys tuo mukanaan usein hintojen laskun, sillä samaa teknologiaa pystytään toteuttamaan edullisemmin ja paremmin, sekä tehostetusti, mikä tietysti mahdollistaa sen, että sähköveneitä pystyttäisiin ostamaan paremmin.

Tämä tarkoittaa taas sitä, että kun hinnat alenevat, ne alenevat myös jälleenmyyjillä, jolloin mielenkiinto myydä sähköveneitä kasvaa. Sähköveneissä on vieläkin sitä tiettyä uutuuden ja tulevaisuuden tunnetta, joka ei varmasti katoa kovinkaan helposti. Toivottavasti näemmekin sähköveneiden tulevaisuudessa sen, että veneitä on helpompi ja edullisempi ostaa.

Sähköveneissä on monta asiaa, jotka tekevät sen ostosta järkevää. Sähkömoottorin toiminta on hyvin erilaista, kuin polttomoottorin ja yleisesti veneen huoltaminen on toista luokkaa kokonaan. Kun varmistaa, että akku pysyy ehjänä ja samoin moottori, huoltoja tulee todella vähän.

Huoltoja kannattaa kuitenkin tehdä ja jos hinnat lähtevät laskuun, silloin myös huoltojen hinnat ovat edullisempia. Kaikin puolin nyt pitääkin toivoa, että ne, kenellä on varaa hankkia kalliimpia sähköveneitä, tekevät niin ja sillä tavoin rahoittavat kehittävien yritysten toimintaa.

Tietysti sijoittamalla voi itsekin osallistua pienellä summalla teknologian kehitykseen, mikäli ei ole varaa ostaa sähkövenettä. Sähköveneiden kehitys ja tulevaisuus perustuukin pitkälti tällä hetkellä siihen, miten paljon kiinnostusta laitteille on nyt ja kuinka paljon yritykset keskittyvät niiden kehittämiseen.

Me voimme jokainen olla osa tätä mahtavaa teknologian kehitystä ostamalla aina niitä uusia tuotteita ja sijoittamalla pieniäkin rahoja kehitystä tekeviin yrityksiin. On välillä yllättävää huomata, miten jokin asia nostaa päätään aivan eri tavalla, kun rahoitus on kunnossa.

Sähköautoihin verrattuna kehitys on sähkövenepuolella ollut melko samankaltaista ja kiinnostusta riittää. Nyt pitää vain toivoa, että veneilijöiltä ei lopu into kesken, vaan halutaan nähdä parempia ja hienompia sähköveneitä tulevaisuudessakin. Tulevaisuus riippuukin siitä, onko tuotteille kysyntää.

Joka tapauksessa me olemme joka päivä omalla toiminnallamme osa historiaa ja jokin pienikin asia voi merkitä tulevaisuudessa paljon. Monet isot hetket eivät silloin tuntuneet välttämättä niin isoilta, mutta saattavat olla sähköveneiden tulevaisuudessa se murroskohta.