Kaikki purjehtimisesta

Kaipaatko uutta harrastusta elämääsi? Kuulostaako rauhallinen meri aivan unelmien ympäristöltä lähteä harrastamaan? Siinä tapauksessa purjehtiminen voi olla juttusi. Sen parissa pääsee hölläämään ja unohtamaan arjen ikävät kiireet ja turhat stressinaiheet. Palatessasi purjehdusretkeltä, jaksat taas –  seuraavaan purjehdusretkeen asti! Mitä kaikkea purjehtimisesta kannattaa tietää? Kerromme siitä tässä. Purjehtimista voi kokeilla jokainen siitä kiinnostunut. Riittää, että kuntosi on normaali ja pystyt hyppäämään veneeseen ja liikkua muutenkin kannella. Kaikki liikuntarajoitukset eivät kuitenkaan estä purjehtimista. Laji sopii hyvin myös junioreille. Ja purjehtiihan jo 80-vuotias Espanjan entinen kuningaskin. Lajilla ei siis ole yläikärajaa. Tämä harrastus antaa varmasti runsaasti hauskoja ja jännittäviä hetkiä raikkaan merimaiseman ympäröimänä! Harrastuksen aloittaminen käy helposti. Pääset kätevästi alkuun pursiseuran tai purjehduskoulun kautta. Suomessa toimii useampi pursiseura. Löydät varmasti oman alueesi seuran Internetistä. Ota heihin yhteyttä, niin pääset alkuun. Seura on hyvä vaihtoehto varsinkin silloin, jos et ole koskaan ollut purjeveneessä tai sinulla ei ole muutenkaan tietoa purjehduksesta. Voit tietenkin kokeilla purjehtimista kaverisi veneellä, mikäli tuttavapiiristäsi löytyy purjehdusharrastaja.

 

Purjehtimiseen tarvittavat välineet eivät ole kovinkaan kummoiset eivätkä kalliit. Purjehtiessa tarvitset tietysti pelastusliivit. Nämä voit saada myös purjehduskurssisi järjestäjältä. Tärkeintä on pukea säänkestävät ja lämpimät vaatteet, jotta sinulle ei tule kylmä. Vaatteiden olisi hyvä olla myös sadenkestävät. Kengiksi sopivat aivan hyvin kumisaappaat tai vaikkapa lenkkarit. Yksi välineistä on tietenkin vene, mutta tarvitseeko purjehtimiseen omaa venettä? Ei tarvitse. Suomesta löytyy runsaasti purjeveneitä, joita saat kokeilla. Purjehduskurssit järjestävät teoriatunteja usein talvella, kun vedet ovat jäässä. Näin purjehtijalla on kevään tullen valmiiksi teoria hallussa. Aiheina on mm. veneen oikea käsittely ja navigointi, jotka ovat tärkeitä elementtejä purjehduksessa. Itse purjehtimaan pääsee purjehdustunneilla. Myöhemmin on mahdollista käydä lisäkursseilla, mikäli lisätietous kiinnostaa. Voit käydä halutessasi esimerkiksi perämieskurssin.

 

Missä pääsee purjehtimaan?

Keinoja päästä veneilemään on useita, mutta yksi näistä on osallistua lähipaikkakuntasi järjestämään Sail Day -tapahtumaan. Näissä tapahtumissa ihmisiä otetaan kyytiin ja veneessä pääsee purjehtimaan tunnin tai pari. Kannattaa myös tutkia, missä kaikkialla Suomen Purjehtijaliitto järjestää kursseja. Näissä pääsee myös purjehtimaan. Lisäksi saat tärkeää tietoa, jonka ansiosta voit välttää ongelmat, kuten veneen vahingot. Lisäksi saat tietoa mm. väistämisoikeuksista. Kurssilla opit säätämään purjeet oikein, tuulta ajatellen. Tärkeää on myös oppia tekemään erilaisia solmuja ja purjehtimaan lähes vastatuuleen. Nämä vinkit ovat enemmän kuin tärkeitä, jotta voit itsenäisesti lähteä purjehtimaan ja vaikkapa yöpymään veneessä.

Missä pääsee purjehtimaan?

Purjehduksen opetusta tarjoaa esimerkiksi Purjehduskoulu Kesäpurje. SPL:n auktorisoimat purjehduskouluttajat tutustuttavat sinut purjehduksen saloihin ja valmistelevat sinut valmiiksi seuraavaa purjehduskautta varten. Kesäpurje järjestää kursseja sekä retkiä Suomen vesien lisäksi myös Kroatiassa saakka. Lähde ihmeessä mukaan tutustumaan. Katso vaikka ensin läpi heidän verkkosivustonsa ja lähde kokeilemaan. Löydät tiedot kaikista vuoden 2019 retkipurjehduksista, niin pääset suunnittelemaan tulevaa kesää. Muita kouluja on esimerkiksi Baltic Cruising. Heidän kautta pääset purjehtimaan vaikka Kreikkaan. Huikeaa, eikö totta! Turun Pursiseura järjestää kursseja Turun alueella ja Espoon Pursiseura taas järjestää kursseja myös lapsille ja nuorille. Kursseja löytyy kaikkialta Suomesta, joten ei ole ongelma löytää itselle sopivaa kurssia. Mikäli sinulla on jotain kysyttävää purjehtimiseen liittyen ja haluat aloittaa harrastuksen turvallisesti, suosittelemme ottamaan yhteyttä lähialueesi pursiseuraan, niin he auttavat mielellään sinut alkuun harrastuksen pariin. Purjehtiminen on harrastus, jota jokaisen kannattaisi kokeilla vähintään kerran elämässä. Purjehdus jättää paljon kerrottavaa lapsenlapsille.